Novelluksen kasvu jatkuu vahvana – katsaus vuosiin 2021 ja 2022

Kirjoittajalta Jesse Uitto

Päättynyt vuosi 2021 oli Novellukselle muutoksen vuosi monella tapaa. Vuosi alkoi uudelle toiminimellä ja allekirjoittaneen pestillä toimitusjohtajana. Syksyllä teimme kaksi uutta palkkausta.

Valtaosan näistä muutoksista kerroinkin jo alkuvuoden katsauksessani kesällä. Kasvun myötä olemme syksyllä vahvistaneet tiimiämme Mikalla, joka on ottanut vastuulleen asiakaspalvelun, sekä käyttöönottojen tekniikkaa. Tämän lisäksi Marraskuun alusta riveissämme aloitti myös Miikka, joka vastaa Novelluksen myynnistä. Tiimimme koko on nyt 5 henkilöä ja olemme kasvaneet kovalla vauhdilla. Palkkauksia tuli tehtyä muutamaa päivää reilun 12 kk aikana kolme kappaletta.

Liikevaihtomme vuodelta 2021 on noin 797 000 euroa. Kasvuvauhti hidastui hieman alkuvuoden tahdista, jääden noin 58 prosenttiin vuositasolla. Tässäkin näkyy vastuullisuutemme, josta Kim kirjoitti. Useampia käyttöönottoja on viivästynyt, koska teemme hommat kunnolla ja tekniikka sekä asiakkaidenkin aikataulut ja resurssit tulevat välillä vastaan. Olisimme voineet hutiloida perehdytysvaiheen, mutta teemme asiat mieluummin kunnolla kuin hätiköiden. Tämä näkyy väistämättä myös liikevaihdossamme.

 

Vuosi 2022

Kasvun ja palkkauksien myötä kulunut vuosi oli myös omalta osaltamme pitkälti omankin perustan kuntoon laittamista. Olemme hioneet prosessejamme ja käyttäneet paljon aikaa oman toimintamme uudelleenorganisointiin. Olemme valmiita ottamaan seuraavan askeleen yli miljoonan euron liikevaihdon.

Kasvumme jatkuu suurinpiirtein samanlaisena. Ennusteena alkavalle vuodelle on noin 1,3 miljoonan liikevaihto ja palkkauksiakin tulemme tekemään 1-2 kpl tämän mahdollistamiseksi.

Kim kirjoitti juuri uudistuneesta strategiastamme. Panostamme entistä enemmän vastuullisuuteen. Tämä on se miksi asiakkaat valitsevat meidät. Olemme asiantuntijatalo ja tehtävämme on haastaa asiakasta laajemminkin kuin teknisen käyttöönoton kanssa.

Jatkuvan kehittymisen ja asiantuntijuuden tarpeen johdosta olemme lanseeranneet uuden Novellus Huolenpito™-palvelun. Asiakaspalvelun muutos ei ole kertaprojekti. Uuden järjestelmän käyttöönotto on vain ensimmäinen vaihe osana jatkuvaa kehitystä. Perehdytysvaiheessa laitamme vain perusasiat kuntoon, jonka jälkeen vasta alkaa se oikea kehittäminen.

Huolenpito-palvelussamme asiakas saa asiantuntijatiimimme käyttöönsä. Koordinoimme ja toteutamme minisprinttejä, joiden tavoitteena on kehittää yksi kerrallaan pieniä osa-alueita.

Olemme myös yhdistäneet palvelumme entistä tiiviimmin kaikki yhteen paikkaan. Huolenpito, tuki, konsultointi yms. palvelumme löytyvät kaikki osoitteesta palvelut@novellus.fi. Tuotteiden ohjeartikkelit löytyvät osoitteesta palvelut.novellus.fi ja tulemme julkaisemaan sinne myöhemmin asiakkaillemme lisää sisältöä.

Novelluksen tiimi.

Novellus kuvattuna Joulukuussa 2021.

Jesse Uitto

Jesse omaa kokemusta erilaisten ohjelmistojen soveltamisesta liiketoiminnan tarpeisiin. Jessellä on asiakaspalvelujärjestelmien lisäksi kokemusta ERP-, taloushallinto-, ja CRM-ratkaisuista. Jesseltä saat aina ratkaisukeskeistä palvelua.

LinkedIn

Aihealueet

Uutiset

Avainsanat