Winpos Oy

Novellus Pilvipalvelut Winposin tukena maailmalla

 

Winpos Oy logo.

Asiakaspalvelupäällikkö Markus Nylund kertoo Winpossin konserniksi kasvamisen luoneen omat haasteensa asiakaspalvelun johtamiseen. Eri maissa oli käytössä eri asiakaspalvelujärjestelmiä, eikä kokonaiskuvaa ja raportointia pystynyt saamaan yhdestä paikasta.

Useiden maiden yhdistämiseen tarvittiin uutta ulkopuolista ratkaisua ja osaamista. Novellus oli mukana tukemassa Freshdeskin käyttöönottoa. "Käyttöönotto meni hyvin, otettiin eri maat eri vaiheissa mukaan. Yliheittovaiheessa ei tullut mitään ongelmia.", Markus kertoo.

Yhtenäiset toimintatavat

Freshdeskin käyttöönotto olikin ensimmäinen Winpos konsernin yhteisprojekti. Eri maiden kulttuurit ja toimintatavat ovat vaatineet oman huomioimisen ja kompromissien tekemisen.

Markuksen mukaan tavoitteeseen on päästy. Freshdesk yhdisti eri maiden asiakaspalvelut yhteen järjestelmään ja nyt päästään helposti näkemään kaikki yrityksen tiketit yhdestä paikasta. "Haluttiin alusta, joka mahdollistaa kehityksen jatkossa. Kun on yhtenäinen alusta, niin on helppo kehittää toimintaa.", Markus jatkaa.

Kehitys on tietenkin jatkuvaa. Markuksen mukaan tulossa on ainakin asiakasportaalin siirtäminen Freshdeskin päälle.

Freshdesk tukee asiakaspalvelun kehittämistä

Novelluksen asiantuntijapalvelut saavat kiitosta. Markus kokee saaneensa kysymyksiin hyvin vastauksia, jonka lisäksi käyttöönottovaiheessa eri maiden huolet huomioitiin hyvin.

Palveluiden lisäksi Markus kertoo, että Freshdesk on monipuolinen ja selkeä tuote, "Toimintoja löytyy laidasta laitaan ja yleensä kun jotain miettii niin huomaa, että se on jo siellä mietitty valmiiksi miten se toimii." Kansainvälinen ohjelmisto antaakin oman tukensa eri maiden toimintotapojen yhtenäistämiselle - Freshdeskin toimintalogiikka on jo muualla toimivaksi testattua.

 

Winpos Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1997. Yrityksen toimipaikat sijaitsevat Vaasassa ja Helsingissä.

Winpos Oy on osa Winpos Group konsernia, joka kuuluu pohjoismaiden johtaviin kassajärjestelmätoimittajiin. Winpos Groupin pääkonttori sijaitsee Uumajassa, Ruotsissa. Konsernilla on Suomen lisäksi toimipaikat myös Tukholmassa (SE), Oslossa (NO), Rönnessä (DK), Hampurissa (GER), Kosicessa (SVK), Lontoossa (UK), Leedsissä (UK) ja Fort Lauderdalessa (US).

Winpos Group työllistää yli 50 kokenutta ja omistautunutta asiantuntijaa, joista yli 30 työskentelee Suomessa.

Winpos tarjoaa kokonaisvaltaisia ja edistyksellisiä kassajärjestelmäratkaisuja, jotka perustuvat itse kehitettyihin ohjelmistoihin. Winpos on toimittanut ohjelmistolisenssejä noin 15 000 kassapäätteelle, 9 eri maahan. Asiakkaat edustavat monta eri alaa, kuten vähittäiskauppa-, ravintola-, areena-, huvipuisto- sekä risteilyalaa.

Winpossin missiona on auttaa asiakkaita menestykseen luotettavien, innovatiivisten ja kustannustehokkaiden kassajärjestelmien avulla.

 

"Haluttiin alusta, joka mahdollistaa kehityksen jatkossa. Kun on yhtenäinen alusta, niin on helppo kehittää toimintaa." - Markus Nylund, Winpos.

Haluaisitko kuulla lisää ratkaisuistamme?

Jätä yhteydenottopyyntö

 

tai varaa demo!