Yhdistimme monikanavaisen Freshdesk-tiketöintiratkaisun ja tekstiviestit.

 Monikanavaisessa maailmassa, missä pikaviestimet jylläävät markkinoilla, tekstiviesti on yhä erinomainen valinta palvelukanavaksi. Tekstiviestit toimivat erinomaisesti esimerkiksi silloin kun halutaan tiedottaa asiakkaille mahdollisimman päätelaiteriippumattomasti yhteydenoton käsittelyn etenemisestä tai kysellä mielipidettä palvelun laadusta.

Tekstiviesti on yksinkertainen ja toimii käytännössä jokaisessa matkapuhelimessa eikä vaadi asennettavia sovelluksia, soveltuen näin erittäin laajalle yleisölle. Tekstiviesti ei myöskään tarvitse dataverkkoa, joten sitä voidaan hyödyntää silloinkin kun nettiyhteydet eivät ole käytettävissä.

Freshdeskistä uupui SMS-kanava, kehitimme kotimaisen palveluntarjoajan kanssa liitännän.

Asiantuntevan kumppanin ja toimivan teknologian kanssa ensivaiheet onnistuivat muutamassa päivässä. Ensimmäiseksi kehityskohteeksi valikoitui tekstiviestillä tiedottaminen Freshdeskistä loppuasiakkaalle, jonka pilotoinnin jälkeen siirrymme toteuttamaan palvelun laadun mittaamista sekä tekstiviestipohjaista palvelukanavaa.

Apifonican avulla tarjoamme tekstiviestit kymmeniin maihin paikallisilla numeroilla. Liittäminen Freshdeskiin onnistuu helposti ja laskutuskin hoituu kätevästi kauttamme.

Ota yhteyttä niin kerromme lisää tiketöintiratkaisun ja tekstiviestien hyödyntämisestä.

Jätä soittopyyntö